Rupuljviiläke

 Isän alkusanat "Rupuljviiläke"- kirjaansa. Koko opuksen voit ladata täältä. (Kiitos Martti Silvennoinen)


Olen vuosia sitten alkanut haaveilla sellaisesta ajatuksesta, että kannattaisi laittaa eräitä tapauksia elämänvarrelta paperille, tapahtumia, joita on sattunut ja tapahtunut tähänastisen elämän aikana.

Siihen sisältyy sentään niinkin merkittäviä historiallisia asioita kuin talvi- ja jatkosota, evakkoon lähtö, evakkoaika, uuden asuinsijan etsiminen ja uuden ja oman kodin perustaminen sekä oman perheen perustaminen ja kasvaminen.

Siihen sisältyy totuttautuminen uusiin oloihin ja tapoihin, uusien ennestään aivan outojen ja vieraitten ihmisten parissa.
Siihen sisältyy oman sisarusparven kohtaloita, serkkujen sekä laajemminkin suvun tapahtumia, muistelmia entisistä sekä uusista naapureista ja tavallista arkista tapahtumaa sekä osin pientä osallistumista yhteisten asioitten hoitoon, jopa politiikkaankin.

Luulen kuitenkin, että kaikkein voimakkaimpana ajatuksena kuultaa kaiken aikaa kaipuu lapsuuden ja nuoruuden Karjalaan, se ei ole himmennyt, vaikka olisi muuten miten hyvin mennyt – en tosin ole koskaan yrittänytkään unohtaa noita nuoruudenkuvia, päinvastoin tuntuu kuin ajan kehrä olisi ne kullannut kauniimmiksi ja kirkkaammiksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat olleetkaan. Näin tietysti onkin, mutta eläköön impressionismi.

En varmasti olisi saanut aloitetuksi tätä koko tekelettä, ellei ystäväni, rehtori Hannu Saarinen olisi saanut iskostettua päähäni, että olisi tärkeää panna kaikki nuo asiat paperille, olla realisti ja muistaa, että me kaikki kerran kuitenkin kuolemme, ja silloin on muistamiset muistettu, tapahtumat ovat jääneet ikuisesti unohduksen yöhön, eivät edes omat lapseni ja jo nyt olemassa olevat lastenlapseni tiedä, että elämä on joskus ollut toisenlaista, miten aivan lähihistoriantapahtumat ovat vaikuttaneet oman suvun asioihin ja miten ne ovat vaikuttaneet toimenpiteisiin, jotka ovat johtaneet meidät tähän päivään ja näihin oloihin, joissa nyt elämme ja olemme.

Näin nyt sitten muistelen, otan ehkä hiukan kantaakin joihinkin asioihin, nostakoot sitten jälkipolvet hattua tai hävetkööt. Koska olen pieni ja pahan näköinen sekä ruma ja ruttuinen, niin panen tälle tekeleelle nimeksi RUPULJVIILÄKE. (Urho Holopainen)